Sivut

maanantai 30. joulukuuta 2013

Perinteistä ja uutta Jouluun

Joulun aikaan uuni on kuumana miltein päivittäin.
Laatikot, piparit, tortut... nam nam!

Perinteisen joululimpun ohjeen löydät täältä.
Lisäksi tämän vuoden uutuus jälkiruoka paljastuu :)





Piparkakkutalomme
Perinteinen piparkakkutalo muuttaa meillä joka vuosi muotoaan.
Tänä vuonna käytimme mallina Peppi Pitkätossun Huvikumpu taloa. Kaavat on itse piirretty netistä kuvaa apuna käyttäen.

Talon sisälle ujutin paristoilla toimivan led-valon.





Ostin vahingossa luumumarmeladin sijasta omena-kanelimarmeladia torttuja varten.
Vahinko-ostos osottautuikin loistavaksi, koska meillä ei oikein kukaan muu välitä luumumarmeladista kuin minä. Omena-kanelilla tortut tekivät kauppansa.




Piparitiramisu

                                8 annosta
noin 20 kpl piparkakkuja
1 dl vahvaa kahvia
2,5 dl vaahtoutuvaa vaniljakastiketta
1 prk (200g) tiramisu rahkaa
1 rkl sokeria
vadelmia

Ensimmäiseksi keitin erittäin vahvaa kahvia.
Murensin piparkakut, en ihan pieneksi muruseksi. Kostutin muruset kahvilla.
Vaahdotin vaniljakastikkeen, jonka joukkoon lisäsin varovasti sekoittaen rahkan ja sokerin.
Jälkiruoka-astioina käytin lyhyt jalkaisia viinilaseja. Laitoin astioihin kerroksittain piparimurua ja rahkaseosta.
Koristeeksi laitoin hiukan jäisiä vadelmia.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti