Sivut

maanantai 18. maaliskuuta 2013

Täytekakku mummille

Helmikuu tuli ja meni :)
Helmikuussa saimme juhlistaa mummimme 75-vuotis syntymäpäivää. Lahjaksi olin luvannut täytekakun, joten tällainen siitä sitten tuli.
Netin ihmeellinen maailma antoi minulle inspiraatiot tähän kakkuun :)






Tällä kertaa kakkupohja löytyikin jo valmiina pakkasesta. Kakkupohja oli pyöreä ja neljän kananmunan ohjeella tehty, joten leikkasin pohjan vain neliön muotoon. Kakkupohjan ohjeen löydät täältä.
Pohjan leikkasin kolmeen osaan ja kostukkeena käytin sekamehua.

Ensimmäisessä kakkukerroksessa käytin rahkaa ja murskattua banaania. Toisessa kerroksessa rahkaa ja murskattua mangoa. Kuorrute on voi-suklaa-tomusokeriseos, mielestäni erittäin hyvä kuorrutevaihtoehto tavallisen kermavaahdon rinnalle.
Kakku on koristeltu banaanilla, kiivillä ja mangolla, sekä päälle laitoin kiilteen.

Täyte:

500 g maitorahkaa
2 kpl banaania
1 prk mangoa

Jaa maitorahka kahteen osaan. Murskaa banaani ja sekoita se maitorahkan kanssa sekaisin.
Murskaa mango (jätä muutama koristeluun) ja sekoita maitorahkan kanssa.
Kostuta ensimmäinen kakkukerros, levitä banaanirahkaseos. Laita toinen kakkukerros, kostuta ja levitä mangorahkaseos. Laita vielä päälimmäinen kakkukerros ja kostuta.

Koristelu:

1 banaani
1 kiivi
mangoa
500 g tomusokeria
200 g suolatonta voita
150 g taloussuklaata

Siivuta banaani, kiivi ja mango. Asettele ne kakun päälle haluamallasi tavalla.
Valmista kuorrutus: sulata suklaa. Vatkaa tomusokeri ja pehmeä voi kuohkeaksi. Lisää sulatettu suklaa hyvin sekoittaen. Laita koristelumassa pursotinpussiin, jossa tylla ja pursota haluamallasi tavalla.
Itse tein reunoille koripursotuksen, joka ei ihan täydellisesti onnistunut ;)




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti