Sivut

maanantai 31. joulukuuta 2012

Herkkuja pikkujouluista

Viimeisestä blogikirjoituksesta onkin vierähtänyt jo tovi.
Joulu tuli ja niin se myös meni, mutta siihen kuuluu paljon leivottavaa ja laitettavaa.
Näin jälkeenpäin on hyvä muistella mitä kaikkea sitä tulikaan leivottua ja tehtyä.

Pikkujoulut kuuluvat vahvasti meidän perheen joulukuuhun, niin aikuisten kuin lastenkin pikkujoulut.
Minut on jo muutamana vuotena valittu jälkiruoan valmistajaksi ja 
tässä nyt parhaimmisto vuosien varrelta:




POLKA-KAKKU

                                               vuosi 2012
Pohja:   180g suklaa kaurakeksejä
75g voita

Täyte:     5 liivatelehteä
              5dl vispikermaa
              2 valkuaista
              300g polka-maitosuklaata (kaupasta ei löytynyt valmista Maraboun 
                       Polka-maitosuklaata, joten sovelsin sulattamalla tavallisen maitosuklaan 
                       ja pilkoin joukkoon 4 kpl piparminttukeppejä)
              ½ dl vettä

Koristelu: valkosuklaata
             punaista pastaväriä (itselläni ei kuvan kakussa ollut pastaväriä, vaan punaista koristelugeeliä)
               piparminttukeppejä

Peitä irtopohjavuoan pohja leivinpaperilla.
Murskaa keksit ja sekoita tasaiseksi sulatetun voin kanssa. Painele seos vuoan pohjalle.

Laita liivatelehdet likomaan. Vaahdota vispikerma. Erottele valkuaiset ja vatkaa ne vaahdoksi. Yhdistä vispikerma ja valkuaisvaahto.

Sulata suklaa mikrossa ja lisää joukkoon pilkotut piparminttukepit. Lisää suklaa täytteeseen.

Kiehauta vesi ja sulata liivatelehdet veteen. Lisää liivatevesi täytteeseen. Kaada täyte vuokaan.
Anna kakun hyytyä jääkaapissa vähintään kolme tuntia, mielellään yön yli.

Koristele sulatetulla valkosuklaalla, punaisella koristelu geelillä ja piparminttukepeillä.

Tämän ohjeen löysin www.kinuskikissa.fi sivulta.

Juusto-suklaatäytekakku


                                                            vuosi 2011

Täyte:

2 dl kuohukermaa
100 g taloussuklaata
1 prk (250g) Creme Bonjour-tuorejuustoa
½ dl sokeria
1-2 tl vaniljasokeria
2-3 rkl sitruunamehua
2-3 banaania

Kuorrutus:

2,5 dl kuohukermaa
1 rkl kaakaojauhetta
1 rkl sokeria

Pinnalle:

suklaapähkinöitä (Pirkka)
paahdettuja mantelilastuja

Kakkupohja on tehty kuuden kanamunan kakkupohjaohjeen mukaisesti ja leikattu kolmeen osaan.

Kostuta pohjakerros mehulla, levitä osa viipaloiduista banaanin viipaleista pohjan päälle. 
Vatkaa kerma vaahdoksi ja leikkaa suklaa rouheeksi. Sekoita tuorejuuston joukkoon sokeri, vaniljasokeri, sitruunamehu, suklaarouhe ja lopuksi vaahdotettu kerma.
Levitä puolet täytteestä banaanien päälle. Tee samoin toinen kerros.

Paahda mantelilastut. 
Vatkaa kerma, mausta sokerilla ja siivilöi kaakaojauhe kerman joukkoon.
Levitä vaahto ilmavasti kakun päälle ja reunoille.
Koristele suklaapähkinöillä ja paahdetuilla mantelilastuilla.


Mokkajäädyke


                                                                                  vuosi 2009

½ dl espressoa tai todella vahvaa kahvia
50 g taloussuklaata
2 rkl kahvilikööriä
3 keltuaista
3/4 dl sokeria
2 dl vispikermaa
3 valkuaista

Pinnalle:
taloussuklaarouhetta
1 ps (200g) Pirkan suklaamanteli ja -hasselpähkinöitä
ananaskirsikoita
viinirypäleitä

Paloittele suklaa ja liota se kuumaan kahviin. Anna jäähtyä ja mausta halutessa kahviliköörillä. Itse jätin piennen ruokailijan vuoksi liköörin kokonaan pois.
Vatkaa keltuaiset ja sokeri kuohkeaksi vaahdoksi. Vaahdota kerma. Vatkaa valkuaiset kovaksi vaahdoksi. Sekoita keltuaisvaahtoon ensin kahvi-suklaaseos ja sen jälkeen kermavaahto. Lisää lopuksi valkuaisvaahto varovaisesti nostellen.
Kaada jäädykeseos kelmulla vuorattuun irtopohjavuokaan. Peitä vuoka foliolla ja laita pakastimeen 5-6 tunniksi. Itselläni jäädyke oli yön yli pakatimessa.
Irrota jäädyke vuoasta ja nosta tarjoiluvadille. Koristele jäädyke.

Näillä kakuilla ollaan pikkujoulut menty. Saa nähdä mitä ensi vuonna keksin. :)


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti