Sivut

sunnuntai 23. kesäkuuta 2013

Vapuksi jättidonitsi

Hupsista.. edellisestä leipomuskertomuksesta onkin hiukan vierähtänyt aikaa.
Lämmin kevät on tehnyt tähän leipojaan vaikutuksen ja ulkoilma on kutsunut enemmän kuin kaulin :)
Mennyt vappu oli myös kaunis ja lämmin, ainakin täällä etelä Suomessa. Vappupäivänä tarjosin lähiperheelleni vappulounaan, joka koostui uunikasviksista ja porsaan sisäfileestä.
Eikä tälläkään kertaa jälkiruokaa oltu unohdettu.




Kakun virkaa toimitti gluteeniton donitsikakku. Lisäksi vappusima oli itse tehtyä.
Gluteenittomat ruoat ovat tulleet tähän perheeseen sen jälkeen kuin kuopuksellani alettiin epäilemään vilja-allergiaa. Jo hänen 1-vuotis syntymäpäivää ajatellen, halusin kokeilla gluteenitonta kakkupohjaa.
Rehellisesti sanottuna miljoonakaksisataatuhatta kertaa parempaa kuin tavallinen sokerikakkupohja!!

Donitsikakku

Gluteeniton kakkupohja

4 kananmunaa
1, 5 dl sokeria
1, 5 dl perunajauhoja
1 tl leivinjauhetta

Voitelin irtopohjavuoan ja jauhotin murskatuilla riisimuroilla, voi käyttää myös maissiryyniä.
Uuni kuumenemaan 200 asteeseen.

Vaahdotin munat ja sokerin. Sekoitin perunajauhot ja leivinjauheen keskenään. Lisäsin jauhoseoksen
siivilän läpi vaahtoon erittäin varovasti sekoittaen. Sekoitin niin, että taikina on juuri ja juuri sekaisin.

Kaadoin taikinan voideltuun ja jauhotettuun vuokaan ja paistoin uunin keskitasolla noin 30 minuuttia. Kypsyyden tarkistin tikulla.

Kakkupohjan on hyvä antaa jäähtyä ennen sen leikkuuta.
Jotta kakusta tulisi donitsin muotoinen, tein kakkupohjaan ensin juomalasin avulla keskelle reiän. Tämän jälkeen pyöristin reunat, niin ulkoreunat kuin keskireiän reunat. Lopuksi leikkasin kakkupohjan halki kahteen osaan.

Täyte

2, 5 dl vispikermaa
2 prk vanilja-mustikkarahkaa (Arla)

Täyte on hyvin yksinkertainen, vaahdotettua vispikermaa ja raikasta vanilja-mustikkarahkaa. Otin vain puolet vaahdotetusta vispikermasta sivuun.

Kakun kasaaminen menikin peruskaavan mukaan, mutta vain kahdella kerroksella.
Ensin alin kakkupohjakerros, kostutus ja täytteen (kerma-rahkalla) levitys. Sitten toinen kakkupohjakerros, kostutus ja vispikerman levitys.

Koristelussa käytin vaalean ruskeaksi värjätty sokerimassaa, vaaleanpunaista tomusokerimassaa ja strösseleitä. Vaalean ruskeaa massaa sain kaakaojauheen avulla johon sekoitin tipan tai kaksi vettä. Näin kaakaojauheesta tuli juoksevampaa ja värjäsi hyvin valkoisen sokerimassan. Vaaleanpunaisen tomusokerimassan valmistin pakkauksen
ohjeen mukaan.
Kaulin ruskean sokerimassan ympyrän muotoiseksi levyksi, laitoin kakun päälle ja muotoilin sitten reunat ja keskireiän. Tomusokerimassan kaadoin vain päälle ja viimeistelin sitten strösseleillä.

Sima

Alkuperäisestä ohjeestä tulee noin 9 litraa simaa. Koska olen vielä toistaiseksi tämän perheen ainoa siman juoja, ei oikein ole järkevää tehdä niinkään paljoa simaa. Ohje on siis puolitettu ja tänne puolikkaana kirjoitettu. 

4 l vettä
2, 5 dl fariinisokeria
2, 5 dl sokeria
1-2 sitruunaa
pienen pieni nokare tuorehiivaa
rusinoita

Kaadoin sokerit kulhoon. Sitruunat pesin ja kuorin kuorimaveitsellä ohuelti.
Puolet vedestä kiehautin kattilassa ja lisäsin sokerit ja sitruunankuoret. Lopuksi lisäsin loput vedestä ja puristetun sitruunamehun. Kun keitos oli haalentunut, lisäsin hiivan. Hiivaa totosiaalaitoin tähän määrään todella pienen murusen.
Sitten kattila jäikin odottamaan seuraavaan päivään. :)

Seuraavana päivänä pullotin siman pestyihin limupulloihin, joiden pohjalle laitoin teelusikallisen sokeria ja muutaman rusinan.
Sima valmistui hyvin huoneenlämmössä kolmessä päivässä. Ja kun rusinat kelluvat, simahan on valmista ;)
Säilytys tapahtuu jääkaapissa ja maksimissaan viikon. Meillä ei kyllä tarvinnut murehtia siman säilyvyydestä. Koko satsi oli juotu vappupäivään mennessä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti