Sivut

keskiviikko 31. heinäkuuta 2013

Persikka-rahkatorttu


Jälleen kahville mummolaan.
Tällä kertaa lupasin viedä jotain uutta mummon suuhun. :)
Jo jokin vuosi sitten löysin tämän herkun ohjeen Pirkka-lehdestä ja sitä on sovellettu omaan tyyliin aina eri juhliin/hetkiin sopiviksi.
Tällä kertaa tortusta tuli tällainen versio.






Persikka-rahkatorttu

Tortun pohjana oli jälleen murotaikina ja ohjeen löydät täältä.

Täyte
1 tlk (200g) vaniljarahkaa
1 tkl (200g) vispikermaa
3 kpl kananmunaa
1 sitruunan raastettu kuori
½ dl sitruunanmehua
1 dl sokeria
1 tl vaniljasokeria

Koristelu
1 tlk (iso) persikan puolikkaita
kiille hyytelösokerista pakkauksen ohjeiden mukaan

Valmistin murotaikinan. Painelin murotaikinan voideltuun ja jauhotettuun piirakkavuokaan.
Valmistin täytteen sekoittamalla rahkan, vispikerman (ei vispata), munat, raastetun sitruunan kuoren ja mehun, sekä sokerit. 
Kaadoin täytteen murotaikinan päälle vuokaan ja paistoin torttua 200 asteessa noin 25-30 minuuttia.

Annoin tortun jäähtyä kunnolla.
Viipaloin persikat siivuiksi, asettelin ne tortun päälle ja valmistin hyytelösokerista kiilteen, jonka levitin sitten persikoiden päälle.

Aivan taivaallinen torttu :) Suosittelen!!
Tätä ohjetta on helppo muuttaa vaihtamalla rahkan makua ja käyttämällä tortun koristelussa erillaisia hedelmiä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti